maanantai 13. heinäkuuta 2015

Protoktisti ja kumppanit 1v


Mitenhän tämän nyt aloittaisi. Että ikimuistoinen vuosi ja silleen? Se on niin lievä ilmaisu tälle, että pitää keksiä jotain muuta.

Koko pentue on ollut sellainen kokemus ettei toista. No tietysti, ensimmäinen oma pentue, kaikki ilot, pettymykset ja vastuu. Kaikki näistä on ihan supertärkeitä mulle, mutta tämä teksti on omistettu tuolle yhdelle ruipelolle, Riimalle.

En tiedä miten tässä kävi näin. Menin vain nukkumaan, ja herätessäni Riima oli tunkeutunut elämääni lähtemättömällä tavalla. Olin katsellut pentua ihan muualta, eikä minulle todellakaan pitänyt jäädä islanderia. Tuo pieni Protoktisti, alkueliöni, Riima päätti ihan itse jäädä kotiin. Minulla kehittyi siihen alusta asti ihan erilainen suhde kuin muihin pentuihin. Kaikki tärkeitä, kaikki ihania, mutta kunhan tuolle yhdelle ei ikinä tapahtuisi mitään pahaa. Ei ainakaan tuolle. Se oli jokin selittämätön tunne, mutta siitä pienestä räyhänhengestä tuli vain jotain niin tärkeää minulle.

Riima oli alusta asti jotain erityistä. Sen "minäminäminä"-asenne ei voinut jäädä huomaamatta, sen pentutesti korosti sen harrastusominaisuuksia ja tuota hulluutta, mikä sen pyöreissä silmissä edelleen paistaa. Muiden saadessa helppoa koulutettavuutta pentutestistä, mikä oli Riiman, pienen shelttipennun arvio? Ei ehkä mikään normaalin sheltin arvio palveluskoirille suunnatusta testiversiosta. Se osui rajamaille, joten tässä siitä yhdistelmä:
"Koira on dominoiva ja voidaan provosoida puremaan, hyväksyy ihmisen johtajaksi. Vaatii johdonmukaista, oikeaa käsittelyä aikuisessa kodissa. Sopeutuu uusiin tilanteisiin, usein vilkas, ulospäin suuntautunut, hyvä työkoira. Voi olla joissain tilanteissa liian aktiivinen. Hyvä tottelevaisuuspotentiaali."
Kun päätin jonkun jäävän kotiin, yritin oikeiden kasvattajien lailla pohtia, mikä pennuista olisi se parhain. Kysyin jopa fiksumpien mielipidettä, kun ulkonäköseikoista puhutaan. Lähes poikkeuksetta liputettiin Zeldan puolesta. Näin totesi sitten Islan isän omistaja Kristina, kun näitä kahta narttua hänelle vertailin: "Musta jotenkin tuntuu, että sä haluat pitää sen toisen...? ;)" No mutta kun... Ja silloin sen tajusin. Jonkun muun vaan piti se sanoa, että ei mulla oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja.


Toisin kuin moni muu olisi tehnyt, kotiin jäi se hullu ruipelo. Karvaton, hullusilmäinen dumbokorva. Huolimatta sen pikkuvirheistä. Eikä se edes ollut se trikki tuontinarttu! Sen nimeksi tuli Riima, vaikka niinkään ei pitänyt tapahtua. Näköjään ihan periaatteen vuoksi vaihdan jo aikoja sitten päätetyn nimen. Ehkä se on sen oikean pennun merkki mulle, heh?

En arvannut, että Riimasta kuoriutuisi tällainen koira mikä se nyt on. Se ei varmaan ikinä kasva aikuiseksi, mutta "vaikea ja dominoiva pentu"-tuomion saamisesta huolimatta siitä on tullut ihan tajuttoman helppo koira, eikä sitä ole edes koulutettu tuollaiseksi. Ihan itse pellossa kasvanut tällaiseksi. Ei ihan voita Islaa helppoudessaan, koska se ei varmaan olisi edes mahdollista, mutta silti. Pentupärinöistä päästyään Riima on ollut sisätiloissa huomaamaton, todella oppivainen ja motivoitunut. Ei mikään dominoiva, vaikea ja todella terävä, mitä vähän ennalta pelkäsin. Olen oppinut luottamaan Riimaan kuin Islaan, voin mennä sen kanssa mihin tahansa ja lähettää jonnekin toisen ihmisen kanssa pelkäämättä seurauksia. Riima on ollut useita kertoja vaalikoirana toripäivystyksen vetonaulana ilman minkäänlaista ääniherkkyyttä ja arkuutta, vaikka melua ja ihmisvilinää riitti. Se viihdyttää muita kiepeillään ihan missä tahansa ja milloin tahansa! Ja mikä parasta, se on agilitykoirana ihan lupaava, näpsäkkä tapaus. Se tykkää tehdä kaikkea yhdessä. Ihan kaikkea.

Kiitos Riima tästä vuodesta. Kiitos Speedcrossieni nauhojen tuunaamisesta, porukoiden maton ilmastoinnista huolehtimisesta, aidon elämänilon opettamisesta. Parkour-hetkistä, pehmolelun tunkemisesta naamalleni, kieppisarjoista, ihanasta innosta kaikkea kohtaan. Olet tosi hieno koira, juuri tällaisena kuin oot. Sanon tämän varmaan ensimmäistä kertaa ääneen.

Sä et pelkää tarttuu hetkeen
Vedät mut sun maailmaan

Vaikken tahtoisi
Viet mut mukaasi

Hei ruipelo, se on kohtalo
Me kuulutaan yhteen



Onnea Riima, Banjo, Zelda, Aiko, Åke ja Fitz, maailman hienoimmat puupit! Monta puupipuupi-kutsuhuutoa juhlapäiväänne, nähdään ensi viikolla ♥ Niin, ja kiitos myös Liisalle, Valtterille, Lauralle, Henrille, Annalle, Erikalle ja Riitalle. Olette parhaat ihmiset juuri teidän koirille!

1 kommentti:

  1. Teille olisi haaste : http://sulonjastellanelama.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-haaste-bloggaajille.html :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostin vuoksi, jonka jälkeen ne julkaistaan.