maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kisasin, tyrin, treenasin

Ei kerrottavaa jälkipolville: perjantaina triplahyl, lauantaina vitonen ja hyl. Perjantaina kadotin koiran, tein niiston vaikkei koira edelleenkään osaa sitä kunnolla, tein hienon japsin, juoksin kerrankin mutta Isla sikaili kontaktilla. Ei kestänyt sivuttaisirtoamista sinä viretilassa, joten A uusittiin jopa kaksi kertaa, kun ylhäältä loikkaaminen oli Silpestä hurjan hauskaa. Käytiin treenaamassa hallilla kontaktia, toimi.



Uusinta lauantaina. Ohjasin koiran olevinaan hyvin toisiksi viimeiseen putkeen, mutta olisi sittenkin pitänyt vähän odottaa eikä juosta onnellisena kohti maalia, koska Silpe lähti liikkeen mukaan. Joo, se putki ei ollutkaan niin hyvin tarjolla kuin luulin. Viimeisellä radalla käsityksemme kepeistä oli hieman erilainen, ja hyllytin radan sitten juoksuttamalla koiran yhden esteen ohi. Hyvä minä!

Mitä asialle voi tehdä? Ohjaaja voi opetella olemaan parempi ohjaaja koiralleen, ja Silpe voi treenata keppien avokulmia sekä A:lta kääntymistä. Aloitetaan koirasta, ohjaaja on seuraavaksi piiskausvuorossa:



Koko treenin aikana yksi keppivirhe ja yksi kontaktivirhe. Prosentuaalisesti hyvä suoritus, joten lisää treeniä vaan niin johan pitäisi alkaa sujua!

Samalla treenattiin Riiman kanssa. Vähän hyppyhässäkkää, ja sitten olikin ensimmäisen keppikoulun aika. Anni ja Anni (:D) tulivat samaan aikaan hallille, joten Rimpula pääsi Lennun treenin seuraamisen jälkeen kokeilemaan ihan itse. Päätin opettaa Riimalle kepit 2x2-menetelmällä, jota en ole aiemmin edes testannut. Menetelmät paranee koira toisensa jälkeen: Cara perus käsiohjauksella, Isla ohjureilla ja nyt Riiman 2x2.

Hankaluuksia alussa pienelle sheltille tuotti lelun heittosuunnan ymmärtäminen, keppivälin pikkusheltti hoksasi yllättävän nopeasti. Tehdään sitten jatkossa treeniä yhdellä ja kahdella keppiparilla eri kulmista ja näin yritetään saada pohjat asiaan kunnolla kuntoon. Oikeaa pujottelemista kun ei näin pienen kanssa tule tehtyä kuin ehkä loppukesästä, niin aikaa hiomiseen löytyy!

Yksi positiivinen yllätys oli kyllä se, miten hyvin Riima kesti häiriötä! Samaan aikaan hallissa teki monta muutakin koirakkoa, eikä Riima kiinnittänyt niihin huomiota kuin ihan muutaman kerran. Puupille alkaa vihdoin tulla järkeä päähän eikä rallattelukierroksiakaan tehty, huippua!

 

Niin, ja kysymyksiä saa vielä pistää! Paljon on jo tullutkin, joten vastauksia voisi vähitellen jo julkaista.

2 kommenttia:

  1. Haaste teille! http://paimenlauma.blogspot.fi/2015/05/haasteet-paljastavat-asioita.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostin vuoksi, jonka jälkeen ne julkaistaan.