lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kisaamaan mars!



Isla on nyt pihdannut juoksujaan päälle kuukauden, joten me ehditään hyvin kisaamaan tässä välissä. Ensi viikolla siis viisi starttia Joalla, ei ahnehdittu sentään ihan liikaa!

Olen nyt parin viikon sisällä saanut treeneistä joitakin pätkiä. 31.3. treenattiin erityisesti keppikulmia, erilaisia sellaisia, mutta videolla näkyy vain Islalle hankalin. Totesin, ettei me olla ikinä edes treenattu näinkin tärkeää keppikulmaa! Epävarmuus näkyy vauhdin hidastumisena. Akku loppui puhelimesta kesken treenin, mutta loppua kohti ei enää tarvinnut suurempaa kannustusta tähänkään keppikulmaan, vaan se toimi yhtä reippaasti kuin muutkin kulmat.

12.4. oli sitten layeroinnin tehotreeni. Ratapätkän lisäksi treenattiin kaikkea irtoamisesta keppikulmiin, joten eiköhän tässä olla kisoja varten valmistauduttu. A:n alasmenon tehotreeni ei ole hirveästi tuottanut tulosta, hiipiminen ei ole kuitenkaan enää niin hidasta kuin aiemmin. Välillä jopa ihan laukka-askeleita näkyy alasmenolla! Eipähän ainakaan etuosa rasitu niin paljoa, jos nyt hyviä puolia on etsittävä. Saisihan tuosta vielä sekunnin tai ylikin pois, mutta treenataan, treenataan.

Koeviikon pitkät vapaat saivat aikaan jonkinasteisen tokoinnostuksen. Käytiin jopa kahten päivänä kunnon tokotreeneissä molempien koirien kanssa! Isla teki ruutua, metallinoutoa ja kaukoja, Cara taas seuruuta, luoksetuloa ja jääviä. Islan kaukot aiheuttavat edelleen pitkillä välimatkoilla harmaita hiuksia, mutta ei ne nyt ihan hirvittävät ole. Cara taas odottaa kesää tokokeleiksi: maa on AI-VAN liian kylmä, eihän nyt siihen voi käydä makaamaan! Luoksetulo sillä on edelleen aivan ihana, seuruu ei niin ihanaa, mutta ihan hyvin se pikkukoirakin tekee :) Sen kanssa voisi vuoden sisään tutustua rallytokon maailmaa, josko siinä lajissa pakka pysyisi kasassa koiralla.. Olisi kiva päästä Carankin kanssa jotain taas tavoitteellisemmin treenaamaan.

Muuta ihmeellisempää ei meidän arkeen kuulu. Islasta tuli aprillipäivänä täti, ja olinkin silloin todistamassa Edward-pojan syntymää. Hieno pieni merlepoika siellä kasvaa! Islan pitää vielä muutama viikko malttaa odotella, niin pääsee leikittämään siskonpoikaansa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostin vuoksi, jonka jälkeen ne julkaistaan.