maanantai 20. syyskuuta 2010

Hyvät matkustajat..

..juna Joensuusta Helsinkiin lähtee. Hyvää matkaa!

Lauantaiaamuna suuntasimme kohti Mäntsälää ja Hyvinkäätä. Cara oli ensimmäistä kertaa junassa, hyvin meni matka. Lahdessa oli sitten junan vaihto, no, tuurillani sitten oven avausnappi ei toiminut. Vastaan tullut Oona pelasti sitten minut junasta, toisen puolen nappi oli sitten toiminut :D Mäntsälän junaa odoteltiin puolisen tuntia ja pian oltiinkin Mäntsälässä. Cara näki vanhan kaverinsa Iiriksen ja tutustui myös Oonan toiseen koiraan Iitaan ja perheen Olli-kissaan, joka säikäytti Caran parikin kertaa. Yö kuitenkin nukuttiin hyvin, mitä nyt Oona valvotti siinä ylimääräisiä tunteja.


Aamulla puoli kahdeksaan herätys. Väsytti ja kovasti. Ei ollut yhtään näyttelyfiilis, tuntui ihan.. mätsäriltä. Kuitenkin noustiin, syötiin, käytettiin koirat lenkillä, lähdettiin. Hyvinkään näyttelyssä kokoontuikin meidän H.I.M.O.mme, kiitos Hennalle, Marille ja Oonalle ♥


Sitten koittikin Caran kehä! Ryhmässä ravaus oli Kaan innokasta ravia.. kuten viimeisissä 3 näyttelyssä on ollutkin. Yksilöarvostelussa pöydällä Cara oli kohtuullisen hyvin, vähän väänsi omaa asentoa. Tuomari tutki koiraa tosi mukavasti! Edestakaisin ja kolmio mentiin, niissä Cara meni innokkaasti edellä, kuitenkin arvosteluun maininta hyvistä liikkeistä. Ja sieltähän se tuli - eri, jee! Kuten melkein kaikille muillekin. Kilpailuluokassa satuttiin terävien kivien kohtaan, sivuliikkeissä Caran käpälään varmaan kävi kivi ja sivuliikkeissä vähän laukkasi. Pudottiin siis. Tavattiin myös Hulda-sisko, kuului kivoja juttuja Caran pentuajasta!

"Pienempi narttu. Todella feminiininen. Tarvitsee lisää luustoa ja runkoa. Kiva pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät kulmaukset. Erinomainen turkki. Hyvä tulo ja meno(liikkeet). Hyvin esitetty."
NUO ERI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostin vuoksi, jonka jälkeen ne julkaistaan.